Kiinnostaako pyöräilyn ohjaajien kouluttaminen ja muu toimiminen pyöräilykouluttajana? Hae SuPOn pyöräilykouluttajaharjoitteluun!

Pyöräilykouluttajat vastaavat vähintään pyöräilynohjaajatasolta alkaen SuPOn hyväksymien koulutusten vetämisestä. Kouluttajat voivat vetää esimerkiksi pyöräilynohjaaja-, maastopyöräilynohjaaja- sekä retki- ja gravelpyöräilynohjaajakoulutuksia. Kouluttajat voivat suuntautua vahvuuksiensa mukaan itseä kiinnostaviin pyöräilyn osa-alueisiin. Kouluttajat voivat vetää SuPOn omia kursseja – tai sitten soveltuvilta osin järjestää koulutuksia esimerkiksi yritysten tai oppilaitosten kautta.

Pyöräilykouluttajat valmistuvat toistaiseksi käytännön harjoittelun kautta eli osallistumalla SuPOn koulutusten järjestämiseen vähintään 50 tunnin verran. Kouluttajaharjoitteluun voivat hakea vähintään pyöräilynohjaajaksi valmistuneet, jotka ovat toimineet ohjaajana vähintään vuoden ja ohjanneet valmistumisensa jälkeen pyöräilytoimintaa säännöllisesti.

Kouluttajaksi voi pätevöityä tänä vuonna tällä tietoa osallistumalla esimerkiksi seuraavien koulutusten ohjaamiseen:

Kullekin harjoittelijalle räätälöidään oma harjoittelukokonaisuus osaamisen ja kiinnostusten mukaan. Koulutusten järjestämisistä saa mahdollisuuksien mukaan kulu- tai muun korvauksen, koulutuksen tuloista riippuen.

SuPOn hallitus päättää kokelaiden hyväksymisestä harjoitteluun kokouksessaan tiistaina 20.2. SuPOn hallitus päättää myöhemmin kokelaiden hyväksymisestä kouluttajiksi.

Kouluttajaharjoitteluun voi hakea nettilomakkeella!