SuPO järjestää valtakunnallisen maastopyöräilypainotteisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Helsingissä lokakuussa 2021. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 9.–10.10. ja 23.–24.10.

Koulutus on tarkoitettu maastopyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa painotetaan maastopyöräilyyn liittyviä tietoja ja taitoja, mutta myös liikenne- ja kuntopyöräilyn perustiedot kuuluvat koulutussisältöön. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Kurssi on pyöräilyn ohjaajien koulutusjärjestelmän tason 3 mukainen. Lisätietoja koulutuksen sisällöistä löytyy täältä.

Kurssin rakenne

Koulutus sisältää noin 30 tuntia kontaktiopetusta, 10 tuntia omatoimista opiskelua ja 10 tuntia käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä erillisen päivän kestävän loppukoekerran.

Ensiapu 1- tai vastaava kurssi on oltava käytynä ennen ohjaajaksi rekisteröimistä.

Ketkä voivat osallistua ja mitä mukaan?

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran maastopyöräilytaustaa. Pyöräilyn ohjaamisen startti -kurssin tai maastopyöräilyn alkeisohjaajakoulutuksen suorittaminen katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä.

Osallistujilla on oltava oma maastokelpoinen pyörä ja muut maastopyöräilyvarusteet.

Kurssin aikataulu ja sijainnit

Kurssin kontaktijaksot ovat seuraavasti:

  • jakso 1
    • la 9.10. klo 12–21
    • su 10.10. klo 9–17
  • jakso 2
    • la 23.10. klo 12–21
    • su 24.10. klo 9–17.

Kontaktijaksojen jälkeen kurssilla pidettäneen kaksi koetilaisuutta. Kurssilaiset osallistuvat yhteen tilaisuuteen. Todennäköisimmät ajankohdat ovat la 30.10. ja la 6.11. klo 11–18. Tarvittaessa kokeeseen voi osallistua myöhemmin seuraavien koulutusten yhteydessä.

Kontaktijaksojen ja koetilaisuuksien tukikohtana toimii Hotel Haaga Central Park, Nuijamiestentie 10, Helsinki.

Koulutukseen sisältyvän 10 tunnin harjoittelun voi suorittaa kotipaikkakunnallaan.

Osallistumismaksu

Koulutuksen osallistumismaksu on 285 €. Maksu sisältää kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi.

Suomen Pyöräilynohjaajien yhteisöjäsenten työntekijät ja suorat henkilöjäsenet sekä SuPOn henkilöjäsenet saavat koulutuksesta 20 euron alennuksen.

Majoitus

Osallistujat voivat majoittua kontaktijaksoilla edullisesti Hotel Haaga Central Parkissa. Hotelli tarjoaa kurssilaisille 1 hengen Standard-luokan huoneen hintaan 70 €/yö ja 2 hengen huoneen 84 €/yö. Hintoihin sisältyvät aamupala sekä saunan, uima-altaan ja kuntosalin käyttö. Mainitse varatessasi tunnus SuPO.

Aiempien kurssien kuvia ja valmistuneita

14 pyöräilynohjaajakoulutusta on pidetty Jyväskylässä, Helsingissä ja Ylläksellä vuosina 2013–2021. Tiedotteita koulutuksista valmistuneista löytyy esimerkiksi täältä ja kuvia kursseilta esimerkiksi täältä.

Ilmoittautuminen ja toteutuminen

Ilmoittaudu kurssille nettilomakkeella!

Kurssin minimiosallistujamäärä on 15 ja maksimi 20.

Luonnollisesti koronatilanteen ja -rajoitusten pitää sallia koulutuksen järjestäminen. Tällä tietoa koulutus voidaan järjestää suunnitellusti.

Lisätietoja

Kurssi löytyy myös Facebookista.

Tarvittaessa lisätietoja kurssin vetäjiltä:

  • pyöräilykouluttaja Teemu Tenhunen, teemu.j.tenhunen (ät) gmail.com tai 041 544 2195
  • pyöräilykouluttaja Heikki Stöckell, heikkistockell (ät) gmail.com tai 050 556 3520.